Rakennusurakan purkua edeltävän varoituksen muotovaatimus

Tässä palataan aikaan ennen nykyisiä Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja 1998 (YSE 1998), nimittäin vuoteen 1992. Silloin olivat voimassa edeltävät Rakennusurakan yleiset sopimusehdot 1983 (YSE 1983), mutta tapauksella on merkitystä myös nykyisin, koska tapaukseen sovelletun YSE 1983:n 62 §:ää vastaa nykyisen YSE 1998:n 78 §:ä, vaikka ko. sopimuskohtien sanamuodot ovat toisistaan hieman poikkeavat.

Asiakkaamme rakennuskohteen rakennuttaja (pääurakoitsija) purki alaurakoitsijan (LVV-työt) urakkasopimuksen tämän viivästyksen perusteella. Alaurakkasopimuksessa noudatettavan YSE 1983:n 62 §:n mukaan rakennuttajalla on oikeus purkaa sopimus muun muassa, jos työtä tehdään niin hitaasti, ettei se ilmeisesti valmistu sopimuksen mukaisessa ajassa, paitsi jos tämä aiheutui syistä, jotka oikeuttaisivat (ala)urakoitsijan saamaan urakka-aikaan pidennystä, eikä (ala)urakoitsija rakennuttajan kirjallisesta huomautuksesta huolimatta ole kohtuullisessa ajassa korjannut viivästystä.

Riidanalaiseksi tuli alaurakoitsijan kanteen ja rakennuttajan vastakanteen perusteella mm. se, oliko purku pätemätön, koska varoitus purkamisesta oli annettu YSE:stä poiketen suullisesti, vai oliko purkua pidettävä pätevänä koska alaurakoitsijaa oli todistettavasti suullisesti varoitettu useaan otteeseen viivästyksestä, ja tämä oli näin tietoinen purkamisen perusteesta.

Koska asiassa olisi tullut puolin ja toisin esitettäväksi laajaa näyttöä aiheutuneista vahingoista, pyysivät asianosaiset käräjäoikeutta ensin ratkaisemaan kysymyksen sopimuksen purkamisen pätevyydestä välituomiolla (välituomiosta säädetään oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:ssä).

Välituomion kohteeksi esitetty ongelma oli sikäli mielenkiintoinen, ettei silloisessa YSE 1983:ssa (eikä YSE 1998:ssa) ole otettu nimenomaista kantaa siihen, onko purkua edeltävän varoituksen kirjallinen muoto pätevän purun edellytys vai onko muodolla vain todistelua helpottava merkitys.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että alaurakoitsija oli viivästynyt ja purulle oli siten YSE 62 §:n 1 kohdassa mainitut edellytykset, mutta koska ennen purkua annettavan varoituksen kirjallisen muotovaatimuksen noudattamatta jättäminen oli seikka, joka teki purkamisen pätemättömäksi, käräjäoikeus vahvisti, että purkaminen ei ollut pätevä ja alaurakoitsijaa sitova. Tämän jälkeen ratkaistiin alaurakoitsijan laittomaan purkuun perustuneet korvusvaateet.

Asianosaiset valittivat hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden välituomiota, ja palautti asian käräjäoikeuteen alaurakoitsijan korvausvaateiden selvittämistä varten (käräjäoikeus oli jättänyt vaatimukset tutkimatta kielletyn kanteenmuutoksen vuoksi).

Korkein oikeus (KKO) myönsi rakennuttajalle valitusluvan välituomion osalta, ja valituksessaan rakennuttaja vaati, että hovioikeuden päätös ja käräjäoikeuden välituomio kumotaan, alaurakka-sopimuksen purkamisen vahvistetaan olevan pätevä ja alaurakoitsijaa sitova, ja alaurakoitsija velvoitetaan korvaamaan rakennuttajalle sopimusrikkomuksen aiheuttamat vahingot.

KKO kumosi hovioikeuden päätöksen välituomiota koskevansa osalta ja käräjäoikeuden välituomion ja vahvisti, että alaurakkasopimuksen purkaminen oli ollut pätevä ja alaurakoitsijaa sitova. KKO palautti asian käräjäoikeuteen, jossa asianosaisten riita jatkui rakennuttajan purkamiseen perustuvien vaatimusten selvittelyllä (KKO 1988:75).

KKO:n totesi perusteluissaan mm., että urakkasopimuksen purkaminen on viivästyksen seurauksen ankara, ja että vaatimusta kirjallisesta muodosta voidaan perustella sillä, että urakoitsija saa näin täsmällisen tiedon viivästyksen kohteesta ja tilaisuuden korjata suorituksensa sopimuksen mukaiseksi. Sen jälkeen kuuluu KKO:n perustelujen ydinkohta seuraavasti: Korkein oikeus katsoo kuitenkin, ettei yleisten sopimusehtojen 62 §:ssä vaadittu kirjallinen muoto viivästyksestä huomauttamiselle ole sellainen muotovaatimus, jonka noudattamatta jättäminen yksinään tekisi  purkamisen tehottomaksi, kun asiassa muutoin on selvitetty, että urakoitsijan edustajalle eli tässä tapauksessa X:lle on toistuvasti huomautettu viivästyksestä ja kun sopimusehtojen mukaiset purkamisen edellytykset ovat olleet olemassa.

KKO:n ratkaisusta huolimatta urakkakirjallisuudessa on aiheellisesti korostettu, että purkua edeltävä varoitus on pääsääntöisesti aina annettava kirjallisessa muodossa mm. näyttökysymysten ja suullisiin ilmoituksiin liittyvien väärinkäsitysten mahdollisuuden vuoksi.

Riidan KKO:n ratkaisemalta osalta voidaan todeta vielä asianosaisten pyytämän välituomion   aiheuttama ajallinen vaikutus: urakan purku tapahtui 31.3.1992, käräjäoikeuden välituomio annettiin 29.11.1994 ja tuomio 13.3.1995, hovioikeuden tuomio 25.3.1997 ja KKO:n tuomio 18.6.1998, jonka jälkeen vasta päästiin aloittamaan rakennuttajan pätevään urakkasopimuksen purkamiseen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten käsittely käräjäoikeudessa.